Oivallusten ja yllätysten vuosi
Enpä tiennyt mitä eteeni povasin, kun tuota edellistä kirjoitusta alkuvuodesta kirjoitin. Anna elämän yllättää! Jep, yllättihän se, minut ja koko maailman.
Eräopasopinnot tyssäsivät siihen paikkaan, odotettu hiihtovaellus kolmen valtakunnan rajamaille peruuntui ja etätöistä tuli uusi normaali.
Nämä tautiset ajat ovat vieneet kokeneempien retki-ihmisten lisäksi metsiin myös uusia harrastajia eikä aina pelkästään positiivisin seurauksin. Mahtavaa toki, että luonto kiinnostaa, kyllä sinne hyvin käyttäytyvää kansaa mahtuu. Itse en ole retkeillyt sen enempää kuin ennenkään, joitakin reissuja toki lähelle ja kauemmas.
Muun muassa tyttären syntymäpäivää juhlittiin Helvetinjärven kansallispuiston Haukanhiedalla asiaan kuuluvin eväin 1. kesäkuuta. Rannalle oli löytänyt muutama muukin...
Opettavainen reissu
Toukokuussa tuli käytyä reissukaveri Pian kanssa vetämässä Hirvaankierros Salamajärven kansallispuistossa kolmen yön taktiikalla. Kunto ei ollut talven jäljiltä paras mahdollinen eikä uusi kettumerkkinen paljon kehuttu rinkkakaan vielä ihan istunut selkään: milloin painoi hartiaan, milloin lonkkaan. Polvikin kiukutteli jalkapohjista puhumattakaan. Vähän kiukuttelinkin, anteeksi siitä.
Säät olivat upeat, jopa hetkittäin liian lämpimät. Maaliin kuitenkin päästiin ja paluumatkalla jo uudet suunnitelmat olivat idullaan.
Ihanaa!
Idusta kasvoi ihan oikea puu, nimittäin ensimmäinen melontavaellus. Heinä-elokuun vaihteen viikonloppu meloskeltiin etelä-Konneveden kansallispuiston vesillä. Kajakkiin tulot ja menot jännitti loppuun asti, samoin kuin tuuli ja laineet, joita kuitenkin oli hyvin maltillisesti. Kajakin pakkaus meni vahingossa ihan nappiin ja enimmäkseen saimme vain nautiskella rauhallisesta menosta. Tyynet illat auringonlaskuineen olivat maagisia.
Tämän retken paluumatkalla taisimme päättää, että kesäinen melontareissu voisi aivan helposti muodostua perinteeksi. Etelä-ja Keski-Suomen kohteet avautuvat vesiltä aivan uudella tavalla, etenkin kun rinkka selässä niitä on tullut talsittua jo aika ahkerasti.
Sormipaisukarveita, kuusenneulasnahikkaita ja sanikkaisia
Nyt syksy jo kolkuttelee ovella ja koulukin on päässyt loppukesästä jatkumaan. On tullut opiskeltua ja tentittyä kasveja, sammalia, sieniä ja jäkäliä. Opintoihin olennaisesti kuuluva Muotkan vaellus on jo ihan kohta (koputan puuta, ettei korona taas sotke....) ja sitä varten on kasailtu ja vertailtu telttoja, mietitty varusteita ja rinkan pakkaamista. Kompassi ja kartta pysyy kädessä ja toivottavasti myös näyttää oikeaan suuntaan.
Kohti pohjoista uusin voimin
Mähän en ole oikeastaan Suomen Lapissa vaeltanut. Aiemmin olen saattanut miettiä, että pitkät vaellukset (yli 3-4 päivää) eivät olisi mun juttuni, mutta katotaas nyt sitten miten muijan mieli muuttuu vai muuttuuko. Odotan reissua kovasti joka tapauksessa.
Keväinen polven oireilu on toivon mukaan kurissa, kun fysioterapeutti teki kenkiin yksilölliset pohjalliset. Kipuilun syyksi paljastui säären ja jalkaterien virheasennot. Olen myös käynyt hierojalla, jotta yläselän ja niskan lihakset jaksaisivat paremmin kantaa niille annetun painon. Vähän jumpannutkin.
Rinkkaa olen säätänyt ja säätänyt ja punninnut sekä varusteiden painoa että tarpeellisuutta. Kevytretkeilijää musta ei vielä tule, mutta jos paino alle 20 kiloon jää, niin sekin on jo hyvä.
Siihen usein mainitsemaani huonosti nukkumiseen olen ehkä löytänyt pientä helpotusta; rullaan ohuen makuualustan puoliksi ja asetan rullan sitten vyötärön kohdalle ilmapatjan alle. Näin lonkkaan ei kylkimakuulla kohdistu niin suurta painetta.
Joutsijärvellä elokuun helteessä rinkan säädöt alkoivat löytyä ja uusi teltta pääsi tosi toimiin. Päikkärit kyllä otettiin riippumatossa.
Ketogeeniset eväät
Keveydestä ja painosta puheen ollen mainittakoon, että itse olen tämän vuoden aikana keventynyt 12 kiloa. Sen on saanut aikaan ketogeeninen ruokavalio, nykyään ennemminkin vähähiilihydraattinen. Vaellus-ja retkeilykuvioissa usein painotetaan hiilihydraattien merkitystä, mutta itse ainakin olen tähän astiset muutaman päivän reissut pystynyt hyvin kulkemaan aivan entiseen malliin. Rasvalla jaksaa siinä missä makaroonillakin eikä tankkaamisen tarve tule yhtä usein. Toki ruokien valmisteluun pitää käyttää hieman enemmän aikaa ja ajatusta, mutta ei se mahdotonta ole. Lyhyemmille retkille on helppo ottaa tuoretta ja painavampaakin einestä, pitemmälle sitten kuivuri puhisee.
Nyt tulevaa Muotkan matkaa varten löysään pipoa vähän ja mukaan lähtee myös hiukan puuroa ja muutama valmisruoka. Muuten olen itse kuivannut jauhelihoja ja erilaisia kasviksia.
Teen jossain vaiheessa erillisen postauksen loihtimistani ketoruuista vaellukselle!
Nyt hyvää tulevaa syksyä ja pysykää terveinä!
