Retkeilyn sietämätön keveys osa1: tavaran kuljettaminen selässä

19.02.2019

Retkeilyvarusteiden suo on suuri ja upottava. Siellä voi kahlata loputtomiin.  Jos olet aloitteleva retkeiljä, ymmärrän hyvin jos maa tuntuu jalkojen alta vetelältä etkä tiedä mistä lähteä liikkeelle. Harha-askelia tulee varmasti, mutta onneksi niistä voi vain ottaa opiksi. Olen jo aiemmin kirjoittanut miten olen päätynyt telttaostoksille pariinkiin otteeseen eikä muutkaan varusteet ole osuneet kerrasta kohdilleen.

Jollain on kamat korpeen kannettava. Kaikkien selkä varmaan kiittää keveydestä ja monet kanssakulkijat keventävät minkä kerkiävät. Siis rinkkaa ja sen sisältöä. Joskus rinkan keveys voi olla pois jostain muusta mukavuustekijästä. Kokeilemalla se selviää, viisaat kertovat somepalstoilla. 

Eka rinkkani oli pojan partiojämä, nuorisomallia ja minulle liian pieni. Seuraavat kolme rinkkaa olen nekin ostanut käytettyinä ja vain yhtä niistä sovitin etukäteen. Eli rikoin täysin tietoisesti neuvoa rinkan perusteellisesta etsimisestä ja sovittamisesta. Syynä tähän on ollut useimmiten pihiys - en vaan raaski maksaa rinkasta täyttä kaupan hintaa jos vähän käytetyn on saanut huomattavasti edullisemmin.  Jossain vaiheessa ramppasin kyllä alan liikkeissä kokeilemassakin, mutta oikein mikään ei sopinut. Otin siis riskejä ostamalla näkemättä. Kannattiko?


 

Rinkkoja yy, kaa, koo, nee....

Hankkiessani ensimmäistä omaa rinkkaani, ei minulla ollut hajuakaan mihin mittasuhteisiin harrastukseni laajenisi. Kun kaikki muutkin varusteet olivat vielä niin sanotusti vaiheessa, oli sopivan rinkan koon hahmottaminen vaikeaa. Jostain luin, että sopiva koko olisi noin 60-70 litraa. 
Huoltoaseman parkkipaikalla tein kaupat jokusen vuoden vanhasta  60-litraisesta Haltista. Moni tuota merkkiä karttaa, mutta itse olen tykännyt. Siinä on hyvät säädöt ja pehmikkeet ja runsaasti taskuja ja kiinnitysremeleitä.  Mutta vähän se on pienenpuoleinen, etenkin jos koiran kanssa kuljen.
Sitten ostin useiden naisten kehuman Ospreyn Xenan 75l. Väri oli ihana punainen, paino kevyempi ja tyylikin modernimpi, mutta kuinkas kävikään? Lantiovyön kulma painoi vietävästi alaselkää ja jalka puutui. Vaikka olen pitkä, niin säärtä on ilmeisesti enemmän kuin selkää ja sain rinkan muokattua sopivaksi vain säätämällä selän pituuden aivan minimiin.  Kuvittelin myös, että 15 litraa edellistä suurempana tavaraa mahtuisi myös mukaan enemmän. Ei muuten mahtunut. Molempiin meni täsmälleen sama määrä eikä yhtään enempää. Litroihinkaan ei siis voi aina luottaa. Nyt minulla on siis kaksi samankokoista kantolaitetta.


Vielä yksi ostos oli tehtävä ahkiottomille talvireissuille. Tuli  vanha 85-litrainen Jack Wolfskin. Mallia ei ole valmistettu enää aikoihin ja se on harmi. Aivan ihana kannettava. Selän paksut pehmusteet ja muotoilu lähes hierovat kantajansa selkää. Toki tämä on taas kokonsa vuoksi painavampi ja joitain puutteitakin on verrattuna uudempiin malleihin, mutta talvisen kävelyreissun tavarat siinä kantoi kiitettävästi.

Siis kannattiko? 

Rahallisesti plus miinus nolla. Kolmen käytetyn sijaan olisin saanut yhden kalliin rinkan kaupasta. Ehkä se olisi ollut kerrasta täydellinen, mutta olisiko koko osunut heti oikeaan? Olisiko se ollut sopiva kaikenpituisille reissuille? Paljon jossittelua, mutta en ainakaan olisi oppinut näin paljon rinkoista, omasta anatomiastani, retkitottumuksistani ja kantamani tavaran määrästä. 

Jonkun mielestä tämä saattaa kuulostaa älyttömältä säätämiseltä, ajan ja rahan tuhlaamiselta. Voi olla niinkin, mutta jollakin tavalla tyydyttävää on myös koko prosessi, jonka aikana oppii mikä on juuri itselleen sopivan varustekombo. 

Talvella painon voi nostaa selästä ahkioon ja se onkin ihan oma tarinansa se. 

Pyöräretkellä 80-luvulla.  Kuva: Seppo Pietikäinen
Pyöräretkellä 80-luvulla. Kuva: Seppo Pietikäinen